PERSONAL TRAINING PALVELUT YKSITYISELLÄ STUDIOLLANI

Tampereen keskustassa

Liisa Pohjolainen

LISÄÄ MINUSTA

Harrastin nuorempana 10 vuotta yleisurheilua ja 12 vuotta lentopalloa, aina SM-tasolle saakka. Lisäksi viimeisimpänä kilpailin kolme vuotta sitten bikini fitneksessä, joka huipentui SM-kilpailuihin keväällä 2017.

Olen työskennellyt liikunta-alalla vuodesta 2013, jolloin ohjasin ensimmäistä kertaa kansalaisopistossa ryhmäliikuntaa. Ensimmäisen liikunta-alan koulutukseni kävin Joensuun kansalaisopistossa, josta valmistuin terveysliikunnanohjaajaksi keväällä 2014.

Kesän jälkeen pääsin opiskelemaan Tampereelle Varalan Urheiluopistoon liikuntaneuvojaksi, jossa opintoni kesti kolme vuotta.

Valmistumiseni jälkeen ryhdyin yrittäjäksi ja aloitin yksilövalmennukset Tampereella EasyFit Koivistonkylässä. Seuraavana vuonna siirryin valmentamaan Helsinkiin EasyFit Pasilaan, jossa työskentelin kaksi vuotta.

Valmensin kolmen vuoden aikana EasyFitillä noin 200 ihmistä, joilla pääasiassa tavoitteena oli painonpudotus tai elintapojen muuttaminen. Matkan varrella olen myös valmentanut lapsia, nuoria, kehonmuokkaajia, terveysliikkujia sekä yleisurheilijoita.

” Kunnioitan ja kuuntelen herkällä korvalla asiakkaitani, jotta jokaisella olisi kanssani turvallista, selkeää, helppoa sekä ripauksellisen hauskaa valmennuksessani.”

Asiakkaat ovat kuvailleet minua asiakaslähtöiseksi, itsensä likoon pistäväksi tyypiksi, josta pilkahtelee huvittava ”savolainen”. Seison ehdottomasti näiden sanojen takana. Kunnioitan ja kuuntelen herkällä korvalla asiakkaitani, jotta jokaisella olisi kanssani turvallista, selkeää sekä hauskaa.

Haluan valmennuksissani korostaa, että parhaimmat tulokset saavutamme yhdessä.

Yhteistyö on parhaimmillaan kun Sinä toimit oman elämäsi asiantuntijana ja minä taas alani asiantuntijana.

Kuvia

Viimeaikoina…

MEDIASSA

Haastattelu kehonkuvasta Moreenimedia 24.11.2022

Koulutukseni

– TERVEYSLIIKUNNANOHJAAJA 2013
– LIIKUNTANEUVOJA 2017
– PERSONAL TRAINER 2017
– URHEILURAVITSEMUKSEN PERUSOPINNOT ITÄ-SUOMEN AVOIN YLIOPISTO 2017-2018
– LIIKUNNANOHJAAJA (AMK) KESKEN, VALMISTUMINEN 2023